|
Post by turun yliopiston pohjalainen o on Dec 13, 2007 17:50:37 GMT 2
TPO:n jäseneksi voi liittyä täyttämällä toimistolla liittymiskaavakkeen ja maksamalla jäsenmaksun 5e. Helpoiten tämä käy kokouksissa, mutta liittyminen onnistuu myös aina kun toimisto on auki. Rohkeasti vain kysymään niin kaavakkeita rupeaa löytymään. Syksyllä liittyvät uudet jäsenet ovat vapautettuja seuraavan vuoden maksusta, eli saavat käytännössä ensimmäisen syksyn aivan ilmaiseksi. Jäsenmaksut maksetaan vuosittain vuoden alussa, mistä taloudenhoitaja kyllä muistuttaa sähköpostilistoilla.
Liittymisen jälkeen uuden jäsenen tiedot merkitään myös "suureen kirjaan" eli matrikkeliin, josta löytyvät lähes kaikki vuosien varrella osakunnassa olleet aina ammoisista alkuajoista lähtien. Liittymisen myötä jäsen on oikeutettu erilaisiin etuihin, esimerkisi leffaan mentäessä sponsoroi osakunta jäseniensä lippuja ja uusista haalarimerkeistä jäsenet saavat alennusta.
Osakunnalla on myös jo opiskelunsa päättäneitä seniorijäseniä, jotka voivat maksaa vapaaehtoista kannatusjäsenmaksua valintansa mukaan joko 10 tai 20 euroa.
Jäsenmaksun voi maksaa käteisellä toimiston kassaan tai tilille. Tilinumero on 571113-5595465 Jäsenmaksun viitenumero: 1012 Kannatusjäsenmaksun viitenumero 1009
|
|