Post by turun yliopiston pohjalainen o on Jul 9, 2009 20:43:45 GMT 2
Kuraattori pitää vuoden aikana huolta siitä, että osakunta toimii toimintasuunnitelmansa mukaan ja asiat hoituvat. Hän johtaa hallituksen kokouksia ja pitää niissä jonkinlaista järjestystä. Kuraattori myös pysyttelee jatkuvasti kärryillä siitä, mitä osakunnassa tapahtuu ja pitää huolta että ihmiset hoitavat omat hommansa. Kuraattori on toiminnanjohtajan ohella yhdistyksen nimenkirjoittaja, mikä tarkoittaa sitä, että tämä kaksikko hoitaa suuren osan osakunnan virallisista asioista.
Varakuraattorin tehtävä on rientää apuun, jos kuraattori sitä tarvitsee. Hän hoitaa kaikkia kuraattorin tehtäviä tämän ollessa estynyt.
Toiminnanjohtaja toimii kokousten sihteerinä eli kirjoittaa pöytäkirjat ja hoitaa tiedotusta. Hän ylläpitää osakunnan jäsenrekisteriä ja sähköpostilistoja. Toiminnanjohtaja myös tekee yhdessä kuraattorin kanssa esimerkiksi jokavuotisen alayhdistysilmoituksen.
Taloudenhoitaja on osakunnan rahakirstun vartija. Hän pitää huolen kirjanpidosta ja siitä että osakunta toimii talousarvion mukaisesti. Kaikki kuitit toimitetaan taloudenhoitajalle. Hän huolehtii kassasta, pitää kirjaa jäsenmaksun maksaneista ja nalkuttaa jos pääsymaksulliseen tapahtumaan ilmaantuu ilman tasaraha.
Emäntä on jokapaikan höylä, jonka tärkeimmät tehtävät ovat myyjäisten järjestäminen ja osakuntalaisten pitäminen kylläisinä eli onnellisina. Emäntä on yleensä mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia sitseistä kokousten kahvituksiin ja vastaa kaikesta ruoka- ja osin myös juomatarjoiluun liittyvästä leipomisine ja kaupassakäynteineen. Emäntä voi myös edustaa esimerkiksi vuosijuhlassa.
Isännän tärkein tehtävä on edustaa esimerkiksi maakuntajuhlissa ja vuosijuhlissa. Isäntä myös usein vastaa juomahankinnoista. Hän voi halutessaan ottaa aktiivisemmankin roolin osakunnan toiminnassa.
Apuemännät avustavat emäntää tämän tehtävissä kykyjensä ja ehtimisensä mukaan. Tarkoitus on auttaa niin myyjäisissä, kahvituksissa kuin tapahtumien järjestämisessäkin. Nakkeja satelee, sillä emäntä ei yksin ehdi kaikkea.
Apuisännät, kuten nimestäkin voi arvata, avustavat isäntää ja toimivat tarpeen vaatiessa tämän varamiehinä.
Liikuntavastaava järjestää erilaisia liikuntatapahtumia osakuntalaisten toiveiden mukaisesti. Keskeisintä hommassa on ottaa selvää siitä mitä voitaisiin tehdä, esitellä ideansa kokouksessa ja hoitaa käytännön järjestelyt.
Ulkoasiainvastaava hoitaa ulkosuhteita esimerkiksi naapuriosakuntiin ja ystävyysosakuntiin muissa kaupungeissa.
Kulttuurivastaavan velvollisuutena on miettiä mihin kulttuuririentoihin osakuntalaiset voisivat osallistua. Hän ottaa selvää mitä Turussa tapahtuu, kertoo siitä muille ja järjestää mahdolliset lippujen hankkimiset sun muut käytännöt jutut. Kulttuurivastaavalle vain taivas on rajana.
ATK-vastaava auttaa humanistia hädässä eli pitää huolen siitä, että toimiston kone käynnistyy ja ainakin ajoittain myös toimii niin hyvin että sitä voidaan käyttää pöytäkirjojen kirjoittamiseen. ATK-vastaava myös rientää hätiin kun jokin laite menee rikki. Hän voi myös ylläpitää nettisivuja ja foorumia